Millainen on hyvä pelikone?

hyvä pelikone
hyvä pelikone

Pelikonetta etsiessä tai kootessa yhteen ei ole aivan sama, millaisia ominaisuuksia siihen laittaa tai millaisen koneen ostaa. Tietokonepelit eivät yleensä ole kovin kevyitä, joten ne tarvitsevat alleen tehokkaan laitteen, joka niitä jaksaa pyörittää. On ikävää, jos pelihetki keskeytyy kerta toisensa jälkeen siksi, että sen tehokkuus ei vain riitä. Ei myöskään ole mukavaa ostaa uutta konetta syystä, että on juuri tullut ostettua liian huono pelikone.

Tietokoneella kuin tietokoneella toimivat vaikkapa rahapelit netissä, mutta on täysin eri asia pelata huippugrafiikan raskaita pelejä, jotka vaativat järeämmän koneen. Toki esimerkiksi Genesis Gaming valmista huippupelejä, mutta niiden laitevaatimukset ovat hyvin alhaiset. Kaikilla perusläppäreillä ei pidemmän päälle pysty pelaamaan kaikkia pelejä juuri siksi, että niiden tekniset ominaisuudet eivät vain riitä. Toki monia peruspelejä pystyy pelaamaan laitteella kuin laitteella, mutta tietokone saattaa olla eri mieltä esimerkiksi useamman pelin asentamisesta. Erityisesti vanhempien tietokoneiden kanssa eteen saattaa tulla tilanne, että tallennustila tai muisti eivät yksinkertaisesti riitä.

Tällä sivulla kerromme pelikoneen hankkimisesta. Pelikoneita löytyy nykypäivänä joko valmiina tai sellainen on mahdollista koota itse. Se, kannattaako tähän prosessiin alkaa, riippuu aivan omasta tietotaidosta.

Oman pelikoneen valitseminen

Omiin tarpeisiin sopivan pelikoneen valitsemiseen liittyy eri asioiden huomioon ottamista. Niitä kannattaakin miettiä ennen tietokoneen ostamista, niin vältyt mahdollisilta ongelmilta, jotka voivat liittyä esimerkiksi muistin tai muun riittämättömyyteen.

Pelikoneita myydään valmiina ja niissä onkin usein valmiudet lähes minkä tahansa peruspelin pelaamiseen. Jos koet omien vaatimustesi olevan korkealla eli kone tulee hyvin aktiiviseen käyttöön ja sen tulisi pystyä pyörittämään jopa useita ohjelmia samanaikaisesti, kannattaa varmistaa, että hankit tarpeeksi tehokkaan koneen.

Oletko ostamassa pöytäkonetta vai olisiko kannettava parempi? Kannettavan etuna on se, että se mahtuu pieneenkin tilaan, kun taas pöytäkone tarvitsee enemmän tilaa. Pöytäkoneen kanssa kannattaa tietysti huomioida myös sitä ympäröivä tila eli liian ahtaaseen koloon sitä ei kannata väkisin yrittää sovittaa. Tietokone tarvitsee kuitenkin ilmaa ympärilleen, jotta voidaan välttää liian ahtaan paikan aiheuttamat kuumenemisongelmat.

Kun valitset itsellesi tietokonetta, tulisi huomioon ottaa, paljonko ovat omat muistivaatimuksesi. Tietokoneesta puhuttaessa muisti ja tallennustila ovat täysin eri asioita, joka kannattaa muistaa. Toki myös tallennustilan määrä on tärkeää.

Tietokoneen tehokkuuteen ja suorituskykyyn vaikuttaa mm. sen prosessori ja kannattaakin miettiä, kuinka monta ydintä tarvitset. Myös kellotaajuudella on väliä. On tärkeää, että tietokone pystyy toistamaan pelejä ongelmitta, jotta pelihetket eivät takkuilisi tai pahimmillaan keskeytyisi.

Edellämainitut asiat tulevat eteen varsinkin tietokonetta itse kasaavalle pelaajalle. Jos sinulla ei ole tietoutta edellä mainitsemistamme ominaisuuksista, kannattaa ehkä harkita valmiin pelikoneen ostamista. Niitä myydään liikkeissä, mutta myös monet yksityishenkilöt myyvät vanhan koneensa pois ostaessaan uuden. Myyjältä kannattaa kysyä, millaisessa käytössä tietokone on ollut, onko se toiminut hyvin ja onko koneen kanssa ollut ongelmia.

Pelikone pyörittää myös muita ohjelmia

Hyvä pelikone omaa sellaiset ominaisuudet, että sillä pysty pyörittämään raskaitakin pelejä. Ja kun tällaisten ohjelmien pyörittäminen onnistuu, tarkoittaa tämä, että konetta pystyy teoriassa hyödyntämään myös muihin käyttötarkoituksiin. Toki tiedämme, että moni pelaaja pyhittää koneensa täysin pelikäyttöön, mutta on hyvä tietää, tehokkaan koneen ollessa kyseessä, voi sitä hyödyntää muuhunkin.

Kun tietokone on tehokas, pystyy sillä mm. editoimaan videoita, luomaan grafiikkaa tai vaikkapa 3D-mallinnuksia. On tietysti jokaisen itsensä päätettävissä, mitä kaikkea haluaa tietokoneella tehtävän.

Vertaile tietokoneita

Helppoja keinoja tienata helposti rahaa

Kun olet valmis ostamaan tietokoneen, kannattaa suorittaa vertailua. Myös muiden pelaajien kokemusten lukemisesta voi olla suurta hyötyä. Keskustelu muiden pelaajien kanssa ei myöskään ole pahitteeksi.

Vertailussa hinta on toki tärkeää, mutta jos haluat varmistaa, että tulevat pelihetkesi sujuvat mahdollisimman ongelmattomasti, ilman takkuilua ja kaatuilua, kannattaa ehdottomasti varmistaa, että tietokoneen tehot riittävät.

Jos ostat pelikoneen yksityishenkilöltä, kannattaa tarkistaa koneen kunto ennen ostoa. Jos sinulla ei ole tarpeeksi tietämystä aiheesta, pyydä vaikkapa ystävääsi mukaan katsomaan konetta.

Pelikoneiden hinnat ovat jonkin verran pudonneet viime vuosikymmenen aikana, joka saattaa olla yllätys sellaiselle, joka ei ole katsellut tietokoneiden hintoja pitkiin aikoihin. Onkin mukava tietää, että esimerkiksi kiintolevyjä saa huomattavasti suuremmalla tallennustilalla ja halvemmalla kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten.