Suomen kalleimmat harrastukset

Golfpallo
Analoginen kamera

Lähes kaikki harrastukset maksavat. Kirjastossa käyminen ja kirjojen lainaaminen sieltä on ilmaista, samoin television katselu. Kirjastojen ja Ylen toimintaa rahoitetaan veroilla, joita on maksettava, harrastipa elokuvia ja kirjallisuutta tai ei. Kesäisin voi hyvällä tuurilla päästä ilmaiseen puistojumppaan, ja seurakunnan kuorot sekä käsityökerhot ovat usein ilmaisia. Melkein kaikista muista harrastuksista joutuu maksamaan – muutamasta eurosta muutamaan kymppitonniin.

Muutamalla eurolla pääsee ainakin pelaamaan nettikasinopelejä. Netti on pullollaan pikakasinoita, joille ei tarvitse rekisteröityä. Uimahallin kertamaksu on niin ikään muutaman euron. Kalleimpia harrastuksia Suomessa ovat tuulitunnelit, ratsastus, golf, laskettelu ja erilaiset jäälajit.

Tuulitunneli maksaa jopa 600 euroa tunti

Tuulitunnelia pääsee kokeilemaan ainakin Helsingissä, jos on tarpeeksi kahisevaa. Vapaalentäminen tuulitunnelissa on huikea kokemus – ikään kuin laskuvarjohyppy pienemmässä mittakaavassa (ja suljetussa tilassa). Tuulitunnelia eli vapaapudotussimulaattoria voi päästä kokeilemaan noin satasella. Jos haluaa alkaa harrastaa tuulitunnelilentämistä, pitää yleensä suorittaa lentolupakirja (20 minuutin kurssin hinta noin 250 euroa), ja maksaa sen jälkeen jopa 600 euroa per lentotunti. Tuulitunnelivierailu on toki usein lyhyempi, mutta 15 minuutin lentoonkin palaa 150 euroa ja 20 minuutin lentoon näin ollen 200 euroa.

Ratsastuksen hintahaitari on 10 000–50 000 euroa vuosi

Ratsastukseen palaa viimeaikaisten tutkimusten mukaan noin kymppitonni vuodessa. Hintahaitari ulottuu jopa 50 000 euroon vuodessa, mikä tarkoittaa sitä, että joiltain suomalaisilta kuluu melkein 4170 euroa kuussa lapsen ratsastusharrastukseen. Tuossa hinnassa on mukana hevosen ylläpidon aiheuttamat kulut (tallipaikan hinta voi lähennellä tuhatta euroa kuussa), valmennusmaksut, kilpailumaksut ja muun muassa välinehankinnat.

10 000 euroa vuodessa tarkoittaa reilua 830 euroa kuussa. Tuolla hinnalla saa ryhmä- ja yksilövalmennusta kilpailuja varten, mutta todennäköisesti vuokrahevosella. Ratsastus on kallista, vaikka ei pyrkisikään huipulle. Yhden ratsastustunnin hinta voi olla 40–50 euroa, jolloin viikoittaisiin ratsastustunteihin palaa noin 200 euroa kuussa ja yli 2400 euroa vuodessa.

Taitoluistelu on jääkiekkoakin kalliimpaa

Jääkiekko maksaa vanhemmille suurin piirtein 3000 euroa vuodessa. Taitoluisteluun palaa jopa 5000 euroa vuodessa, joten se on kalliina pidettyä jääkiekkoakin kalliimpaa. Kun lapsi kasvaa, kasvavat jääurheilun kustannuksetkin. Teinien jääkiekkoharrastukseen voi kulua jopa 8000 euroa vuodessa! Nappulajalkapalloon kuluva noin 2000 euroa vuodessa on pikkusumma siihen verrattuna, että teinien jalkapalloharrastus vie jo 4000 euroa per vuosi. Kilpahiihtäminenkin on sitä kalliimpaa, mitä varttuneempi lapsi on kyseessä: 14-vuotiaan kilpahiihtäminen rasittaa vanhempien kukkaroa jo yli kymppitonnilla, sillä pelkät hyvät suksetkin maksavat todella paljon.

Laskettelua voi harrastaa vain talvella

Laskettelu on sekin varsin kallista, ellei saa kaveria oppaakseen, hanki varusteita käytettynä ja osta kausilippua lähirinteeseen. Laskettelusta innostuneen vanhempia helpottaa se tieto, että laskettelua voi harrastaa vain talvella – varsinkin, jos lasketteleminen vaatii jonnekin kauemmas ajamista. Harvalla on laskettelurinnettä aivan takapihalla, vaan vanhempia tarvitaan kyyditsijöiksi.

Koli, Ylläs ja muut kuuluisat laskettelukeskukset ovat usein hintavampia (joskin myös parempia ja viihtyisämpiä) kuin pienet laskettelurinteet, joita on monissa kunnissa. Esimerkiksi joensuulaisen Mustavaaran laskettelukeskuksen hissilippu on 12 e/tunti (lapset) ja 18 e/tunti (aikuiset). Iltamäkeen pääsee arkena hintaan 17 e/5 tuntia (lapset) ja 20 e/5 tuntia (aikuiset). Kausikortti on vain 265 euroa/aikuinen ja 250 euroa/lapsi. Sukset ja muut välineet voi vuokrata 16 e/tunti ja 18 e/iltamäki. Vertailun vuoksi: tunti Ylläksellä maksaa aikuiselle 28 euroa, ja lapsille 18 euroa. Kausilippu on 460 euroa per aikuinen ja 299 euroa per lapsi.

Golf sopii vain hyvätuloisille

Golfpallo

Golf on niin kallis harrastus, että sekin sopii vain hyvätuloisille aikuisille ja hyvätuloisten perheiden lapsille. Yksi ainut kierros golfia voi maksaa jopa 90 euroa, ja lisäksi tulee maksaa välineistä. Golfiinkin voi ostaa kausikortin (toisin kuin tuulitunneliin tai ratsastustallille), jolloin koko kesän pelioikeudesta joutuu pulittamaan ehkä jopa tuhannen euroa.

Golf-tarvikkeet ovat hintavia. Tuhat euroa on suhteellisen normaali hinta yhdestä ainoasta mailasta. Välineissä voi säästää yrittämällä löytää ne käytettyinä. Green card ei ole niin kallis kuin usein luullaan, sillä sellaisen voi saada jo noin satasella. Onneksi golfia voi harrastaa myös ulkomailla, missä sen harrastaminen on usein edullisempaa (sama juttu ratsastuksen kanssa).